Eilen teimme mm. tulkkauksia ruotsiin, ja yksi ope joka ei ollut kuunnelut tulkkaustani pitkään aikaan, hihkaisi riemusta kun huomasi minun löytäneen "satsmelodin". Ihan siistiä, mutta tänään huomasin kun tulkkasin suomeen että tuotos ontui, yhtäkkiä olikin hankalampi käyttää suomea natiivin tavoin. Kumma juttu, ämpäri on vielä vajaa, ja aina kallellaan joko suuntaan tai toiseen. Koskahan se täyttyy ääriään myöten ja tasoittuu, 10 vuoden kuluttua?
Juttelimme eilen myös siitä, mikä ihme on ajanut meidät tällaiseen ammattiin, jossa on jatkuvasti ruoskittava itseään ja omia epäonnistumisiaan? Vaikka keikka menisi yleisesti ottaen hyvin, niin mieleen jää kaivamaan joku kesken jäänyt ajatus tai huonosti muotoillut lauseet. Tällä hetkellä kaikkia rassaa edessä oleva loppukoe. Meni koe miten tahansa, aion aloittaa työnteon, koska tiedän sössiväni jännityksestä jos sössin. Mutta kyllä se nakertaa itsetuntoa jos joutuu uusimaan kokeen puolen vuoden kuluttua. Siihen on vain varauduttava.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti