Olipa kerran

Tänään oli satumainen päivä. Ihan kirjaimellisesti. Aloitimme simultaanin, ensin teimme satuja suomi-suomi, sitten ohjaaja mausti satuja yksityiskohdilla, muutti jotain ja ymppäsi lopulta täyteen niin hassuja lukuja että pokka petti, ainakin minulta. Tulkkaa nyt sitä kun suden kuono oli 33,58 cm pitkä ja hilkan hupussa oli 5 cm:n suuruinen pampula ja isoäiti oli lihonut ainakin 14,66 kiloa... Päivän aikana otimme kehiin kielenvaihdon ja spontaanit puheet, ja suomi-ruotsi-suomi meni ihan hyvin, se oli suorastaan kivaa! Englannistakin tulkkaus sujui ihan mukiinmenevästi. Työskentelimme todella tehokkaasti, teimme eri kielten välillä ja osittain myös releenä, eli joku tulkkasi puhujan suomeen ja loput suomesta omiin työkieliinsä. Viimeisen session jälkeen pää oli ihan tyhjä, en tiennyt olinko juuri tulkannut suomeen vai ruotsiin. Sama ilmiö kun en joskus tiedä olenko katsonut ruotsinkielistä tv-ohjelmaa ilman tekstitystä vai olenko lukenut suomennoksen ruudulta. Mukanamme on nyt parin viikon ajan pari Pohjoismaiden neuvoston kääntäjää, ovat saaneet mahdollisuuden kokeilla tulkkausta hekin. Ihan kiva kun on useampia ruotsin puhujia, he kuulostavat lähes riikinruotsalaisilta vaikka heidän äidinkielensä onkin suomi.
Vakuutuin tänään siitä että konferenssitulkkaus on minun juttuni. Olen ollut intuitiivisesti sitä mieltä alusta lähtien, mutta nyt tiedän sen varmuudella.

Taas aloittelijana

Jatkoimme tänään valmistautumisella. Kävimme läpi mitä olimme eilisen symposiumin avajaispuheelta odottaneet, ja miten odotukset pitivät paikkansa. Aika pieleen meni. Faktat kuten puhjien ja järjestäjien nimet tietenkin täsmäsivät kun ne saatiin suoraan ohjelmasta, mutta puheen sisältö olikin ollut aivan toisenlainen. Niin siinä kuulemma usein käy. Iltapäivällä saimme erilaista ohjaajan omista tulkkaustilanteista keräämää materiaalia ja saimme valmistautua tulkkaamaan hänen pitämiään puheita. Minulle lankesi ruotsinkielinen puhe, jonka Tove Jansson piti omaa kirjallisuuttaan käsittelevän seminaarin loppupuheenvuorona 90-luvulla. En osannut asettua kirjailijan rooliin ja puheen sisältö yllätti, jouduin ekaa kertaa säveltämään oikein kunnolla. Eikä kuulemma mennyt ihan penkin alle. Harhaan johti yksi yleiskielinen sana, jonka kuulin väärin, se johti ajatukset ihan hakoteille. Se on pienestä kiinni.

Mietin tänään onko minulla tulkkauksessa edessä sama kuin minkä kanssa olen paininut muussa esiintymisessä ja puheiden pitämisessä. Vuosikausia kärsin siitä, että kun olin jostain syystä joutunut ihmisten eteen sanomaan jotain, tunsin sanoneeni jotain ihan typeräää ja se jäi kaivelemaan. Unohdin puheesta tai esiintymisestä kokonaan sen, mikä oli mennyt ihan hyvin. Minulle jäi aina päällimmäiseksi jonkinlainen nolous ja häpeä. Nytkin harjoituksissa takertuu siihen, mikä ei mene hyvin, ja koko suoritus tuntuu helposti kehnolta. Oppitunneilla tunne ei etene noloudeksi tai häpeäksi, mutta entä kun sitä vetää ekoja työkeikkoja? Ohjaaja kertoi miten aloittelevat friikut yleensä pääsevät alalle, he ovat päätulkkien viimeisiä hätävaihtoehtoja kun ketään muuta ei löydy, ja heihin otetaan yhteyttä usein aivan viime tingassa. Ja sen jälkeen on valmistauduttava todella hyvin jos aikoo selvitä kunnialla, tai keikka voi jäädä viimeiseksi. Raakaa peliä, vaatii realisista arviota omista kyvyistä ja uskallusta heittäytyä ammattiin. Koskapa olen muussakin esiintymisessä päässyt sen verran "niskan päälle", että saatan toisinaan tuntea jopa iloa onnistumisesta, niin ehkä se on mahdollista tässäkin.

Taso vaihtelee

Musiikkitiede meni yli hilseen. Avausluento käsitteli musiikkiterapiaa. Sanastollisesti se ei ollut kauhean vaikea (englantia), mutta aiheena niin abstrakti, että tulkilla olisi ollut täysi työ pitää tulke ymmärrettävänä. Puhujan tahti oli kuitenkin rauhallinen, joten siitä olisi voinut selvitä.
Luennon jälkeen Turkua tunteva kurssilaisemme vei meidän ihanaan Mansikkapaikkaan (kirjaimellisesti), pieneen kodinomaiseen "olohuone"-kahvilaan, jossa tarjoiltiin herkullista kahvia ja erilaisia kakkuja. Ruotsinryhmällä oli vielä omat harjoituksensa sen jälkeen, ja pitää vain todeta että opettajien pedagogiikassa on melkoisia eroja vielä aikuisopetuksessakin. Olo oli kuin alakoulussa, jossa tunsi tehneensä väärin kun vain avasi suunsa. Suoritusta saattoi seuratata jopa ivallinen naurunpuuska. Pienenä sitä loukkaantui, nyt lähinnä harmittaa. Tuollainen käytös ei edistä positiivista oppimista. Mutta tämän henkilön kanssa täytyy vain taklata parhaansa mukaan, onneksi muut ohjaajat ovat tosi mahtavia ja positiivisia tsemppaajia.

Evita!

Eilisilta meni Evitan esityksessä, upean visuaalinen teos. Mahtavat roolisuoritukset. Åbo Svenska Teater on hurmaava, istuimme parvella ensimmäisessä rivissä, aivan aitopaikalla.
Nyt olen menossa koululle tekemään AKK:ta eli ajankohtaisten asioiden seurantaa, siihen on varattu aamuisin aikaa tunti. Tosin aloitan sen jo käynnistäessäni tietokoneen aamukuudelta. Sen jälkeen tehtävänä on osallistua Turun yliopistolla järjestettävän kansainvälisen musiikkisymposiumin avajaistilaisuuteen ja ensimmäiseen luentoon. Olemme miettineet etukäteen avajaispuheenvuoron sisällön ja hahamottaneet sen paperille. Lisäksi olemme miettineet, miten ensimmäinen esitelmä rakentuu. Siten tulkkikin joutuu usein tekemään mennessään keikalle, varsinkin jos järjestäjät eivät ole lähettäneet tarpeeksi materiaalia etukäteen.

Syöminen ei ole aina kivaa

Opin taas yhden uuden asian, ei koskaan kannata ostaa valmista salaattia. Suussa on karvas valkosipulin maku, ostin kotimatkalla pastakanasalaatin. Oli pakko syödä kun oli ostanut, enkä jaksa lähteä uudelleen kauppaan. Nyt pitää saada maku pois, onneksi eiliseltä bussimatkalta jäi vähän karkkia. Päätin tosin bussissa etten enää koskaan osta karkkipussia kaveriksi, ahmin kunnes on huono olo. Otan seuraavalla kerralla mukaan pussillisen miniporkkanoita.
Päivä oli raakaa harjoittelua, aluksi pari muistamis-toistamisharjoitusta ilman muistiinpanoja, ja loppupäivä puheita muistiinpanoilla. Tein osaksi ruotsiin päin, ja totesin, ettei tulkkaaminen sujukaan yhtä kevyesti kuin puhuminen, tuntui välillä sönköttämiseltä. Pitää ryhtyä aamiaisharjoituksiin viikonloppuisin, U lukee Husista ja minä merkkaan muistiin ja toistan. Ryhmä sai kuitenkin kovasti kehuja ohjaajalta, meillä huiskii kuulemma todella hyvin.

Lounais-Suomen talveen

Se siitä keväästä, saavuin juuri Turkuun ja joka paikassa on paksu lumipeite. Ihan kaunista katseltavaa, mutta niin hankalaa kun pitää rehata laukkua. Eli hyppäsin taas taksiin. Silläkin rahalla olisin syönyt melkein koko viikon Assarin Ullakolla... Tässä oppii rahan arvon, terveellistä.
Bussia ajoi Porista ihan hulppea bussikuski, piti tervetulotoivotuksen pitkään ja hartaasti ja kertoi ihan kaiken valonappuloita ja varauloskäytäviä myöten. Ja sama lyhyemmin ruotsiksi ja englanniksi. Sitten hän tarjoili pariinkin otteeseen kohteliaasti kansalle kahvia, mustaherukkamehua tai kanakeittoa, ihan ilmaiseksi! Aivan uskomatonta palvelua, taidan laittaa kehut Positiivarien sivuille.
Odottelen tietoa Kristiinankaupungin kunnanvaltuuston kokouksesta, siellä ovat tänä iltana taistelleet tunteet ja järki kun tapetilla on ollut sairaalakiinteistön osto. Kansalaiset tuntuvat hinkuvan itselleen ihan väkisin kallista ja huonokuntoista kiinteistöä, joka nielisi nykyiset ja tulevat rahat ja velat, sen sijaan että antaisivat varakkaalle yrittäjälle tilaisuuden luoda kaupungille hyvää imagoa, palveluja ja työpaikkoja. Ei mene minun järkeeni.

Två dagar strålande sol

Aurinko ja kalalokit ovat tuoneet meille kevään. Taas meni talvi etten käynyt jäällä lainkaan, vaikka oli aikomus. Yritin viime viikonloppuna mutta lumen ja jään välissä oli liikaa vettä, kengät kastuivat. Velipoika vei tänään moottorikelkalla rakennustarvikkeita saareensa, ulkomeren puolella aallot loiskivat rantaan ja mantereen puolella oli 40 senttiä jäätä. Oli ollut upeaa ja täysin hiljaista. Olen ollut parina päivänä pitkällä kävelylenkillä, jotenkin en jaksa lähteä juoksemaan. Sitä pitäisi harrastaa säännöllisesti että se sujuisi, mutta kävellä voi aina kun huvittaa.
Huomenna pitäisi väsätä vielä yksi puhe ruotsiksi talouskriisistä, en vain ole keksinyt mistä näkökulmasta. On kiva kirjoittaa ruotsiksi, samoin kuin on kiva tulkata ruotsiksi. Kivaa on se että voin hyödyntää vieraan kielen taitoa aktiivisesti. Käännän vain suomeen, koska käännösten pitää olla virheettömiä. Mutta puheen pystyn väsäämään ruotsiksi, ja pitämään ilman sen suurempia ongelmia. Yritän nyt rationalisoida puheenpitorutiinin, siirryn käyttämään vain tolppia. Muuten kaikki aikani menee kirjoittamiseen. Nyt siirryn koneen äärestä telkun eteen katsomaan mitä maailmalla on tapahtunut.

Bussista

Oli tosi kiva päivä. Teimme tiiviin tunnin mittaisen istunnon aamupäivällä ja toisen tunnin iltapäivällä, loppuaika meni niiden purkamiseen. Jokainen tulkki sai tulkata pitkiä jaksoja kahteen suuntaan, ja siinä todellakin huomasi missä pitää tsempata ja missä ovat ne todelliset haasteet. Äänessä oli yhtä aikaa neljä ryhmää, teimme töitä aika pienessä huoneessa mutta emme silti häirinneet toisiamme. Minulla ääni tahtoi puuroutua, sain rykiä ja katselin kaihoisasti kauas jäänyttä vesipulloani. Mietin olisiko aamulla kannattanut tehdä juoksulenkki, se olisi voinut avata kehoa ja äänilihaksia paremmin. Yksi miinus päivälle oli se, että yksi yhdeksästä jäi ilman tulkkausharjoituksia, mistä hän oli aika nyreissään. Kieliyhdistelmistä ja parittomasta lukumäärästä johtuen me emme mene kaikissa harjoituksissa automaattisesti tasan, ja ohjaajien pitäisi ottaa se huomioon. Kyseinen henkilö oli tehnyt hyvän puheen, mutta ei saanut siihen ohjaajilta minkäänlaista kommenttia, mikä oli myös aika tylsää.
Olen laittanut viikonlopun työlistalle symbolien kokoamisen ja käyttöönoton, kirjoitan melkein koko ajan vaikka symbolit olisivat niin paljon kätevämpiä. Käyttöönotto on käytännössä harjoitusta, ja sitä tarvitaan paljon.
Olin ajatellut tehdä töitä kotimatkalla, mutta eihän tämän minikoneen teksturit sisällä muokkaustoimintoa - olen unohtanut asentaa tähän Wordin. Joten jätän lukemisen viikonlopulle ja alan lukea kirjaa. Bussi on ihan tupaten täynnä, ihmisiä seisoo puoliväliin käytävää, sen pitäisi oikeastaan olla kiellettyä. He lentävät kuin leppäkeihäät jos tiellä sattuu jotain.

Vauhdikasta menoa

Viikot menee ihan sairaan nopeasti. Pidimme eilen nyyttärit yhden kurssilaisen kämpillä, tosi mukavaa. Teimme salaattia, joimme hänen Saksasta tuomiaan viinejä ja pelasimme aliasta. Tänään simuloimme eurooppalaista köyhyyskonferenssia, alustukset ovat englannin, saksan ja ruotsin kielellä ja sitten tulkataan eri suuntiin. Ja yritetään pysyä tulkin roolissa, ei hihittelyä ja ilmeilyä. Tästä tulee haasteellista. Motivaatiota lisää se, että ohjaajat ovat todennäköisesti tulevia kollegoitani ja toimeksiantojen päätulkkeja, jotka kokoavat tarvittavat tulkkaustiimit. Eli on tehtävä hyvä vaikutus. Ja päivän päätteeksi pääsee taas oman peiton alle - ihanaa :-)

Puheita putkeen

Slumdog millionaire oli hyvä leffa. Erilainen. Järkyttävän todellinen ja raaka kuvaus Intian slummeista. Samalla mukana hitunen hyvyyttä ja paljon rakkautta, ja aika tuulesta temmattu tarina. Mutta hyvä katselukokemus. Sääli että slummeista bongatut lapsinäyttelijät palautettiin suorituksen jälkeen takaisin kurjuuteen, niin ainakin kuulin.
Kirjoitin juuri puheen tasa-arvosta, ruotsiksi. Käytän tunneilla usein printattuja uutisia, ja ne eivät toimi, ne ovat kaameaa tulkattavaa. Vaikka tositilanne saattaa olla yhtä kaamea, tunneilla sellaiset tekstit vain suututtavat. Mutta joskus ei ole aikaa väsätä kunnon juttua, nytkin istuin tunnin ja kehittelin runkoa. Viikonlopulla teen toisen ruotsinkielisen puheen, aiheena finanssikriisi. On se kumma ettei noita puheita synny jos ei joku ole antanut "läksyjä", sitä on edelleenkin niin koululainen ettei osaa omatoimisesti vääntää.
Yritän tänä iltana lukea hieman kirjaa, lainasin eräältä kurssilaiselta brittiläisen toimittajan kirjoittaman kuvauksen tulkin työstä Irakin sodassa. Aihe on tosi mielenkiintoinen, ja siinä pääsee samalla pureutumaan Irakin historiaan. Haluan pystyä keskustelemaan Lähi-Idän tilanteesta.

Elokuvan alkua odotellessa

Kämpillä on kylmä. Nökötän koneeni ääressä aamutakki vaatteiden päällä, villasukat jalassa. Kylmyys johtuu luultavasti omasta lämpötasapainon epätasapainosta (olipa fiksu ilmaisu), joskus vain paleltaa niin että pitäisi päästä avantoon. Logiikan ymmärtävät vain toiset avantouimarit. Tiedossa on kiva ilta, menen ystävieni kanssa elokuviin, "Slumdog Millionaire". Neljä viikkoa Turussa takana enkä ole käynyt vielä kertaakaan leffassa, nyt on aika aloittaa. Kaljalla olen käynyt kerran, mutta join vain tuopillisen kuten köyhän opiskelijan kuuluukin. Silmäilin myös Evitan mainosta, yritän nähdä senkin ennen viimeistä esitystä maaliskuuun lopussa. Kun kerran kävelen ohi joka päivä.
Tänään ei läksyt maistu, tai siis itseopiskelu. Pitäisi kai väsätä harjoituspuheita varastoon mutta taidan tehdä sen aamulla, nousen kuitenkin kuudelta.
Pidimme tänään loput 4 videoitavaa puhetta, ja täytyy vain todeta että se sujuu kaikilta ihan mallikkaasti. Vaikka eräs henkilö piti tilannetta aivan kaameana, se ei näkynyt päällepäin esitystilanteessa, homma oli hanskassa. Aamulla luokkaan tullessaan hän oli kuitenkin hyvin vakava, jännitti luultavasti ihan sairaasti. Mutta oli päivän päätyttyä todella onnellinen itsensä selättämisestä. Se on oikeasti hieno fiilis, täällä joutuu painimaan omien mörköjensä kanssa.
Lisäksi meillä oli erinomainen sessio ryhmän dynamiikasta. Kuten useimmissa työryhmissä meillä on omat ongelmamme, joidenkin egot ovat suurempia kuin toisten, ja jokaisen olisi saatava tasapuolisesti tilaa ja arvostusta. Kurssivetäjämme käsitteli asiaa todella rakentavasti ja hänen johdollaan laadimme pelisäännön nro 1, jonka avulla jatkamme eteenpäin. Laadimme sääntöjä myös tarvittaessa lisää. Hieman ongelmallisesta tilanteesta huolimatta haluan vain todeta että ryhmämme on melkein täydellinen :-)

Ei ole aihetta narista

Luin juuri kolme tuntia putkeen. En suinkaan tulkkauksen teoriaa, joka kulkee koko ajan repussa mukana, vaan Khaled Hosseinin järkyttävän kuvauksen naisten elämästä Afganistanissa, "Tusen strålande solar" tai alkuperäiseltä nimeltään "A Thousand Splendid Suns". Samoihin aikoihin kun minä tein uraa pienten lasten äitinä ja nautin lyhennettyä työaikaa, hyviä lastenhoitopalveluja ja sain mahdollisuuden ryhtyä yksityisyrittäjäksi kanssasisariani pahoinpideltiin, nöyryytettiin ja alistettiin, heidän vangittiin koteihinsa ja heiltä riistettiin kaikki oikeudet. Lukiessa tuli välillä itku kurkkuun. Me täällä länsimaissa emme tajua miten hyvin meidän asiamme ovat, vaan valitamme ihan mitättömistä asioista. On todella vaikea tajuta miten ihminen voi uskonnon varjolla olla toiselle ihmiselle niin paha. Ja mihin islaminuskossa perustuu käsitys miesten pyhyydestä ja paremmuudesta? Maailma voisi olla parempi paikka, jos kaikki noudattaisivat uskonnon sijaan eettisiä, terveen järjen mukaisia pelisääntöjä, jotka ovat kaikille samat. Utopiaa?

Melkein peiton alta

Herään aina ennen kukonlaulua eli siis kellonsoittoa. Ärsyttävää, olisi kiva olla illalla pirteä, mutta kun on kömpinyt ylös puoli kuudelta se voi olla vaikeaa. Ensimmäisten viikkojen sikeät yöunet taisivat olla silkkaa uupumusta. Viikko on taas perjantaissa, aamussa, jolloin raahaan viikonloppukassin joenrantaa pitkin koululle. Ei kovin kivaa loskan ja soran peittämillä kaduilla. Lohtua tuo kuitenkin muutaman kevätlinnun viserrys, ja taivalla leijuvat ihanat yksittäiset kalalokit. Ne kertovat kevään olevan ovella. Kotona on kuulemma tullut lunta, viikon parhaan illan ohjelmassa on mm. sauna ja kieriskelyä lumihangessa!! Eihän sen pitäisi olla avantouintiin verrattuna mitään, mutta kumma kyllä se vaatii enemmän sisua.
Tänään on muistiinpanotekniikan tehopäivä, jonkinlainen "myrskytys". Viikko on ollut hyvin vaihteleva, olemme mm. saaneet ranskalaisen ja australialaisen vaihtopiskelijan puhujaksi ja haastateltavaksi, kolme venäläistä vaihto-opiskelijaa on seurannut työskentelyämme silmät pyöreinä ja alkuviikon seminaari ja tiedostustilaisuus toivat uutta sisältöä. Ja uutta materiaalia sanastotyötä varten, koskahan aloittaisi? Ryhmässämme on muutamia tosi superhypertehokkaita opiskelijoita, jotka ehtivät tekemään vaikka mitä. He ovat latailleet meidän vähän hitaampien iloksi jo sanastojakin nettiyhteisöömme, nyt pitäisi tehdä vastapalvelus. Otan pari julkaisua mukaan kotiin ja omistan sanastotyölle muutaman tunnin. Aiheena Suomen kaupan kehitys, hohhoijaa...

Langattomasti

Kiva fiilis kesti noin vuorokauden. Olematon muistiinpanotekniikka loi jo toisena päivänä kaaoksen, huomasin kirjoittavani pitkiä sanoja putkeen ja unohdin kuunnella punaista lankaa. Tiesin kyllä että siinä käy niin, opet olivat varoittaneet. Asia korjaantuu kun saa symbolit käyttöön ja pitää mielessä sen, että muistiinpanojen tarkoituksena on vain tukea muistia, ei päinvastoin. Alankin rentoutua, uskon niin sokeasti koulutuksen pedagogiikkaan etten enää jaksa hermoilla selviämistä. Jos vain teen tarpeeksi töitä niin selviän. Ja jätän leipätyöt tekemättä. Pakko keksiä käännöstöitä kesäksi edes, nyt niitä ei ole näkynyt (onneksi).
Eilisiltainen Nord Streamin infotilaisuus oli hyvin mielenkiintoinen. Se simultaanitulkattiin kokonaan englanniksi, ensimmäinen puolitoista tuntia putkeen ja sitten hieman tauotellen. Mikä suoritus! Kävimme tulkkien kanssa tilaisuuden jälkeen pubissa, kivoja tyyppejä. Nyt on pakko vääntää aamukahvin ohessa yksi puhe ja muutama harjoitus. Mutta nyt olen päässyt langattomille linjoille, joten materiaalin latailu sujuu joutuisasti. Pyysin vuokraisäntää vetämään piuhat hetkeksi seinästä, taisi auttaa.

Lehtiö kehiin

Kaksi asiaa josta pitää kirjoittaa. Ensinnäkin Turku on kaunis kaupunki. Kun astuin seitsemän jälkeen ulos Signumin ovesta vastassa oli haalean vaaleanpunainen pilvinen taivas. Väri heijastui kaupungin valoista, ja taivasta vasten piirtyivät tummat, hiukan lumenpeittämät paljaat puunoksat ja tuomiokirkko silmiä hivelevänä kokonaisuutena. Taustalla luminen Aurajoki ja sen valaistut penkereet. Jos päivä olisi mennyt pieleen niin viimeistään nyt olisin tullut hyvälle tuulelle. Päivä on kuitenkin ollut erinomainen - toinen asia josta haluan kertoa. Syynä on simppeli muistilehtiö ja kynä. Niiden käyttöönotto antoi ekan kerran koulutuksen aikana tunteen, että minusta voi tosissaan tulla hyvä tulkki. Ihana fiilis. En saa nyt kuitenkaan kiiruhtaa asioiden edelle, muistiinpanotekniikan opettelu ja omaksuminen on ihan haastava juttu sinänsä, mutta se on taito, joka on opittavissa. Nyt pitää ryhtyä luomaan omaa symbolijärjestelmää, se kehittyy tietenkin vain harjoitellessa. Kompakiviä tulee arvatenkin olemaan oudot ja pitkät nimet, asioiden väliset linkit ja niiden ilmaisu, muutamia mainitakseni.
Huomenna emme pääse harjoittelemaan kovinkaan paljoa, menemme päivällä kuuntelemaan Paavo Väyrysen luentoa Suomen kaupan kehityksestä, tehtävämme on miettiä, miten esitys tulkattaisiin konsekutiivina. Illalla menemme seuramaan Nordstream-kaasuputken ympäristövaikutusten englanninkielistä esittelyä, jossa yleisökysymykset tulkataan. Mielenkiintoista päästä seuraamaan tulkin työskentelyä.

Kasitieltä

Linja-autossa on tätä aikaa. Tavasin alkumatkan The Economist -lehden artikkeleita, ja nuokuin, nyt kun yhteys toimii niin voi taas näpytellä. Porin pohjoispuolella on aika heikko kännykkäkenttä mokkulalle. Kuski käski äsken kiinnittämään turvavyöt, on busseissa nykyään pakollista. Mutta kun tässä bussissa ei ole moisia turvakapineita, pitäisiköhän käräyttää...
Maanantai tuntuu olevan tämän opiskelun rankin päivä. Lähinnä kai irtautuminen omista ympyröistä, lähteminen omien läheisten luota ja omasta totutusta roolista. Asia korjaantuu heti tiistaiaamuna kun ryhmä kokoontuu, muiden energiat tarttuvat saman tien ja pian sitä on taas intoa täynnä. Ja perjantai on viikon paras päivä, kun saa illan tullen rentoutua oman kullan kainalossa.
Jatkamme tällä viikolla muistiharjoituksia, mutta nyt muistiinpanojen kanssa. Olisi kivaa kuulla aikaisempien kurssien kokemuksia, onko tästä alkuvaiheen rääkistä kaikkien mielestä ollut apua. Tarkoitan tätä muistin piinaamista, ja toistuvaa epäonnistumisen tunnetta, joka valtaa mielen kun asiat ei kertakaikkiaan pysy päässä tai jäsenny tai tule ulos. Jätän tämän blogin perinnöksi seuraavalle kurssille, jos heitä vaikka kiinnostaisivat aikuisopiskelijan mietteet. Boring - eihän blogit juurikaan kiinnosta jos ei tunne ihmistä, kirjoittelen siis omaksi ilokseni. Nyt alkaa vatsa kurnia, tahtoo teetä ja näkkäriä.

Menee se päivä näinkin

Maanantaisin on vähän skitso olo, kun pitäisi opiskella samalla kun pitää olla lähdössä, ja samalla pitää tehdä päivän ruoat ja miettiä viikon vaatteet. Ehkä tähän tottuu. Kun en jaksa keskittyä mihinkään tähdellisempään, aikaa on niin hintsusti, niin opiskelen hygieniapassia varten. Miksikö? No jos ei käännöksiä ilmesty kesäksi niin on pakko hakea kesätöitä. Kyselyt ovat jotakuinkin loppuneet kokonaan. Eikä minulla ole varaa omistautua pelkästään itseopiskelulle kahta kuukautta. Oikeastaan tämä kesä onkin aika hyvä tilaisuus päästä kokeilemaan jotain kivaa työtä, esimerkiksi matkailun parissa. Ei siinä toki rikastu, mutta olisi kuitenkin jotain tuloa, ja paikasta riippuen voisi olla vallan valaiseva ja hauska kokemus. Mutta huoliiko kukaan keski-ikäistä kesätyöntekijää koululaisten ja opiskelijoiden joukkoon? Siinäpä kysymys.

Naistenpäivänä

Perjantain ohjelma oli mielenkiintoinen. Pidimme valmisteltuja puheita, kesto 5-7 minuuttia, ne videoitiin ja purettiin saman tien. Puhuin kotiseudustani ja sen matkailun vetonaulasta Kiilistä. Puhe meni hyvin, sain hyvää palautetta varsinkin rauhallisesta äanestäni ja hyvin rakennetusta esityksestä. Mutta kun näin puheeni videolla niin yllätyin, olin aivan liian vakava ja melkeinpä surullisen näköinen. Luulen sen johtuvan jännittämisestä. Pitää opetella ottamaan rennommin ja käyttämään normaalia ilmeitä.
Pidän tänään opiskelupäivän, olkoonkin että ulkona paistaa aurinko. Saimme läksyksi kehityskansiotehtävän nro 2, jossa pitää tehdä kooste eri osa-alueilta saadusta palautteesta ja verrata sitä omaan käsitykseen ja havaintoihin.

Lite knäppt är det

Olen aina ollut sitä mieltä, että tietokoneet ovat toisinaan henkimaailman asioita, ja nyt se on todistettu. Täällä luostarin asuntolassa kumpikaan läppäreistäni ei pääse langattomaan verkkoon, ja naapurihuoneen asukkaalla ei ole nettiyhteydessä lainkaan ongelmia. Olen mokkulan varassa vaikka koneeni löytää signaaliltaan vahvoja verkkoja, joihin minulla on oikeat salasanat... outoa. Kukahan keksisi ratkaisun.

Tiedonjano

On tämä aika pyöritystä. Kaikki on muuttunut oikeastaan kertaheitolla. Vielä muutama viikko sitten painoin töitä kuin urakalla, yritin rytmittää elämääni toimitusaikojen mukaan, joskus onnistuin pitämään jopa kokonaisen viikonlopun vapaana. Luin hesaria aamukahvin verran ja joskus illan mittaan katsoin uutiset, en läheskään joka päivä. Nyt rytmin määrää oppitunnit ja koulun ulkopuolella vietetty aika pitäisi käyttää tarkasti yleistiedon kartuttamiseen. Se on jäänyt minulla elämän varrella retuperälle. Vaikka kääntäjän ammatissa oppii tekstien kautta vähän kaikenlaista, yhteiskunnalliset asiat ja rakenteet ja ajankohtaiset tapahtumat ovat jääneet minulta huomiotta. Sitä on elänyt kuin laput silmillä. Onhan ihmisen elämässä aikoja, jolloin huomio kiinnittyy luonnollisesti vain lähiympäristöön, esimerkiksi silloin, kun perustetaan perhe. Mutta tiedän olleeni kääntäjän ammatissa ympäröivän maailman suhteen liian passiivinen. Kun on päivän suoltanut tekstiä kieleltä toiselle, usein kovassa kiireessä, minulla ei ole ollut energiaa käyttää aivoja enää muuhun järkevään, kuten median seuraamiseen. Olen mieluummin mennyt kuoroharjoituksiin tai ottanut esille akvarellisiveltimen.
En kuitenkaan moiti siitä itseäni, se on ollut selviytymisstrategia. Mutta nyt asiat ovat ihan toisin. On herännyt valtava tiedonjano, melkein kaikki asiat ovat alkaneet kiinnostaa. Voisin jopa kuvitella opiskelevani valtiotieteitä tai päivän EU-politiikkaa, mikä on taustaani ajatellen aika harppaus. Mutta urheilusta en kuitenkaan piittaisi vieläkään...
Juuri tällä hetkellä tuntuu, ettei aika riitä alkuunkaan aukkojen paikkaamiseen. Aukkoja on myös eri alojen sanastoissa, joten työsarka on loputon. Motivaatio on kuitenkin vahva, koska tulkkaus sujuu niin paljon paremmin, jos minulla on taustatietoa asioista.

Huomenta

Ihan hyvinhän tiistai taas sujui kun vain pääsi vauhtiin. Ohjaaja vaihtui, hänellä on napakka ja kannustava ote, saimme kaikki paljon aikaiseksi. Ja saimme jopa kokeilla muistiinpanojen tekoa, ihan vain numeroita. Se jo antoi tunteen siitä että tavoite on kuitenkin saavutettavissa. Siinä tulee eteen sitten toiset ongelmat, yhtäkkiä huomaat kirjoittavasti asioita niin innolla että unohdat kuunnella. Muutamat kurssin nuoremmista osanottajista, jotka ovat jo opiskelleet hieman tulkkausta, sanovatkin pitävänsä enemmän simultaanista, siinä kun ei "tarvitse muistaa eikä saa tehdä muistiinpanoja". Mielenkiintoista.
Eilisilta meni tehtävien väsäämisessä, tunnille ei voi mennä valmistautumatta, silloin sitä tuhlaisi toisten aikaa. Töitä ehdin tehdä vain tunnin, täytyy jatkaa illalla. Noudatan täällä omaa luontaista päivärytmiä, petiin ennen yhtätoista ja ylös kuudelta, nautin kun minulla ei ole aamulla minnekään kiire. Tänään on yhden kurssilaisen synttärit, lupasi tarjota pullakahvit. Pitää piipahtaa Anttilaan ostamaan joku kiva kortti. Nyt syvennyn aamun uutisiin.

Ikävä sohvalle

Asun ekaa kertaa elämässäni kämpässä, jossa ei ole mitään muuta istuinta kuin yksinkertainen kova tuoli, ja huojuva sänky. Vaasan opiskelijakämpässä oli sentään yksi (huono) nojatuoli, sohva tuli kuvaan mukaan vasta myöhemmin. Nyt kaipaan ennen kaikkea sohvaa. Paikkaa johon voisi käpertyä surkuttelemaan itseään hetken, ja syödä suklaata ja lukea romaania. Lupaan itselleni tehdä sen ensi viikonlopulla. Nyt pitää ryhdistäytyä. Onneksi tämä maanantaikammo on itse asiassa tiistaikammoa, perjantai on yhtä päivää lähempänä. Ja kammo on väärä sana, hieman vain jännittää miten viikko menee, toivon itseltäni valpasta otetta ja hyviä fiiliksiä.