Entä jos...

Keskustelemme kurssilaisten kanssa välillä välikokeesta, joka on loppukokeen kaltainen koitos toukokuussa, toiselta nimeltään karsintakoe. Siinä vaadittvat valmiudet tuntuvat olevan aika kaukana, tässä on todella tehtävä töitä jos aikoo läpäistä. Mietin eilen että entä jos en läpäisekään testiä? Jos pomppaan karsinnasta tai joudun uusimaan loppukokeen, enkä siitä huolimatta selviä? Sitäkin kuulemma sattuu, vaikkakin harvoin. Se olisi kova paikka, hetken voisi olla tosi mäntti olo. Mutta täällä opituista taidoista ja kontakteista on silti hyötyä läpi elämän. Toistaiseksi en ole joutunut kieltäytymään töistä, eli opinnot tuntuvat osuneen sopivaan saumaan, lama on iskenyt kysyntään. Sen vuoksi opinnot eivät tunnu taloudelliselta uhraukselta, vaikka jäisi paperi saamatta. Näistä mietteistä huolimatta aion kyllä vakaasti sen saada.
Olen matkalla kotiin, ja edessä on aika paljon hommia. Pakollisten kotikuvioiden lisäksi pitää päästä käännöksessä eteenpäin ja valmistella yksi 5 minuutin puhe ensi viikon videointia varten, jokaisen esitys videoidaan ja puretaan. Sitä ei tulkata, keskitymme nyt hiomaan esiintymistaitoa. Lisäksi pitää tehdä 2 tulkattavaa puhetta oppitunteja varten ja 5-6 puhetta omatoimista harjoittelua varten. Tänä iltana en tee mitään järkevää, syön jotain hyvää poikien kanssa, makaan sohvalla ja juoruan puhelimessa Oslossa asuvan ystäväni kanssa.

Vuoristorataa

Tähän päivään mahtui paljon muruja, asiat sujuivat ihan mukavasti. Teimme töitä sopivaan tahtiin, sopivissa pätkissä. Nyt on hyvä fiilis. Olemme pikkuhiljaa tutustumassa paremmin toisiimme, ryhmässä on mukavia ja mielenkiintoisia ihmisiä, jännittäviä taustoja ja suunnitelmia.
Saimme vaihdosta hieman huonoja uutisia, määrärahoja on karsittu. Luulen että yritän silti päästä lähtemään, tilaisuus ei toistu. Eikä englantini parane ilman kunnon kielikylpyä. Se on ihan siedettävässä kunnossa, mutta kaipaa täydennystä monilta osin.
Takkusin eilisen illan yliopiston sähköpostin ja opetusalustan kanssa, joten lenkki jäi tekemättä. Tänään on pakko lenkkeillä pankkiautomaatille vuokrarahojen hakuun, unohtui kotimatkalla.
Huominen on mielenkiintoinen päivä, teemme aamusta vähän ajankohtaisten asioiden seurantaa (referoimme uutisia lehdistä) ja sen jälkeen hiomme 4 tuntia esiintymistä.

Mokia ja muruja

Joka-aamuinen kävely Aura-joen varrella on yksi päivän kohokohdista. Tähän saakka säät ovat olleet upeat, pikkupakkasta ja aurinkoa, mutta varmasti saan vielä niskaani sadettakin. Ehkä silloin vähän harmittaa kun ei voi vain hypätä autoon niin kuin kotona.
Harjoittelemme edelleenkin muistamista, roolin ottoa ja sujuvan kielen löytämistä, ja välillä tulee melkein uskonpuute. Olisi sitä voinut tietenkin lähteä opiskelemaan jotain muutakin, pikemmin palkitsevaa taitoa. Juuri nyt on sellainen olo että kaaos päässä kasvaa päivä päivältä. Onneksi intuitioni on tallella, jokin pieni ääni on alkumetreiltä kuiskinut korvaani, että tämä on nyt se minun etsimäni juttu. Pitää kai vain rääkätä itseään mahdollisimman paljon, oltava heti menossa luokan eteen suorittamaan, vaikka tekisikin mieli työntää pää pensaaseen. Mottoni tällä hetkellä on "tekevälle sattuu", siis moka toisensa perään, siinä välissä pieniä onnistumisen muruja.
Söin juuri illallisen lautanen sylissä, seuraavaksi teen hiukan töitä ja tutustun sitten yliopiston opetusalustaan netissä. Saimme odottaa tunnuksia toista viikkoa, tuntuu olevan aika byrokraattista touhua. Jos jaksan, käyn vielä illemmalla pienellä lenkillä.

Iltajumppaa

Lähtihän se taas käyntiin, oikeastaan jo eilen illalla bussissa matkalla turkuun. Luin vähän teoriaa ja tein tämän päivän tehtävän, ja selvisin mielestäni päivästä ihan kunnialla. Muistin treenaaminen on edelleenkin minulle isoin pala, välillä tuntuu etteivät yksityiskohdat jää millään päähän. Sitä jotenkin luo itselleen peikon, jänistää sitä ettei ehkä muista eikä pysty sitten jännitykseltä keskittymään. Onneksi ohjaajan mukaan ihan tavallista ja pois treenattavissa, eli toivoa on. Ja muilla oli samoja ongelmia. Tänään yritimme fokusoida myös esiintymiseen, siihen millaisen roolin tulkin tulee tilanteessa ottaa. Oli yllättävän monimutkaista esim. kohdistaa katse oikeaan suuntaan samalla kun yrität rakentaa loogista tulketta. Kestää varmasti aikansa ennen kuin kaikki palat alkavat pysyä koossa. Pitää tehdä illalla kehon keskiviivan ylittäviä harjoituksia (tyyliin vasen kyynärpää oikeanpuoleiseen polveen jne.), niillä treenataan muistia ja keskittymiskykyä.

Epäilyksiä

Neljän päivän tauko opinnoissa on vähän liian pitkä, tulee epävarma fiilis. Onkohan minusta tosissaan tähän, riittävätkö rahkeeni? Olen tehnyt vähän töitä ja kotitöitä, nauttinut hiihtoladuista ja läheisteni seurasta. Opinnot ovat jääneet taka-alalle, olisin voinut tehdä muutamia harjoituksia ja lukea vähän teoriaa. Tästä lähtien viikonloppu on 3-päiväinen, se on opiskelurytmin kannalta ehkä parempi. Tämä päivä kuluu töitä tehdessä, ilta bussissa ja aamulla taas yliopistolle. Kai se siitä sitten taas lähtee.

Uudet lukulasit

Luin aamun hesaria uudella tavalla. Turussa yritän selvitä digiversiolla, mutta se ei ole yhtä mukavaa, paljon jää lukematta. Nyt luin uutisia ja juttuja selvästi tulkkilasit nenällä. Asiat ovat alkaneet kiinnostaa eri tavalla kuin ennen. Konferenssitulkin on tiedettävä vähän melkein kaikesta, koskaan ei voi tietää mitä puhuja sanoo. Vaikka puhe olisi valmisteltu ja tulkki olisi saanut sen sisällön etukäteen, puhuja voi maustaa sitä tilanteeseen sopivalla jutulla. Yksi kouluttaja totesikin ettei tässä ammatissa saa vihata edes urheilua, koska urheiluun liittyviä asioita viljellään paljon. Eli nyt pitää sitten alkaa seurata urheiluakin...:-(
Olen oppinut vain muutaman päivän aikana käytyjen harjoitusten avulla asioita, joista en aikaisemmin tiennyt juuri mitään. Tiedän Lissabonin sopimuksen tilanteen, turvekehien yllättävät päästöt, Bill Gatesin uusimman intohimon, perussuomalaisten päivänpolttavimman aiheen ja monta muuta lehdistä referoitua asiaa. Aivot tuntuvat virkeiltä, eivät turtuneita kuten usein rankan käännöstyöviikon jälkeen.

Pian kotona

Istun bussissa matkalla kotiin ja mietin ekan viikon tunnelmia. Päällimäisenä on ilo siitä että tämä tuntuu niin oikeasti "mun jutulta". Ryhmä on kiva ja innostunut, meille on muodostunut jo hyvä yhteishenki, luokassa vallitseva positiivisuus tukee oppimista tosi hyvin. Tänään harjoittelimme ilman kouluttajaa, ja sekin sujui asiallisesti ja tehokkaasti, erona oli lähinnä se että me emme analysoineet suorituksiamme yhtä syvältä ja teorian turvin, vaan omista lähtökohdistamme. Opintojen suunnittelija ja koordinaattori pitää ohjaksia käsissään ja opastaa meitä alkuun, hän on todellinen helmi. Saimme myös tänään ilmaista vaihtotoiveemme, useimmat halusivat päästä tutustumaan ranskankieliseen koulutukseen, meitä Englantiin haluavia oli kaksi. EMCI-koulutukseen sisältyy vaihto jonkun muun tähän ohjelmaan kuluvan yliopiston kanssa, se saattaa järjestyä jo tämän kevään aikana.
Pilvenä taivaalla on talouspuoli. Jos töitä on tarjolla, uskon pystyväni tekemään sen verran että pysymme hengissä. Mutta sähköpostissa oli tänään odottamassa viesti, tai kaksikin, joissa suurin ja vanhin asiakkaani laski hintoja etukäteen ilmoittamatta, kylmästi vain tilauksessa. Enkä ole valmis polkemaan hintoja, varsinkaan kun olen päättänyt panostaa opintoihin. Täytyy nyt miettiä uusi strategia.

Jippii - moka!

Keskityt, kuuntelet, yrität painaa asioita mieleen, ja kun on aika aloittaa sanotun toisto eli tulkkaus, ekan lauseen jälkeen tulee täydellinen black out. Kaamea fiilis. Onneksi en ole yksin, sitä tapahtuu aika monelle, vaihtelevassa määrin. Ja on kuulemma normaalia. Eikä siitä saa opettajien mukaan ruoskia itseään, vaan pitää mennä muiden positiivisten asioiden kanssa eteenpäin. Kunnon pedagogiikkaa, siihen on vain uskottava jos aikoo pysyä leikissä mukana. Ja minä aion. Oli jännä myös huomata, miten ymmärsin melkein kaiken saksasta, jota opiskelin viimeksi 25 vuotta sitten ja jotain ranskasta, jota luin lukiossa muutaman vuoden. Asiaa helpotti se, että esitys pidettiin minulle tutusta artistista. Esittelyjen ja tarinoiden lisäksi referoimme tänään myös uutisia, ja yritimme luoda niitä avainsanojen avulla. Analyyttistyys kehittyy. Samalla myös aivot väsyvät. Vaikka kääntäminen vaatiikin ennen kaikkea aivoja (ja istumalihaksia), tässä on kielen lisäksi mukana niin paljon ulkoisia tekijöitä että väliin on ihan pää pyörällä. Mutta sekin kuulemma kuuluu asiaan. Kouluttajien mukaan meidän on tässä vaiheessa riemuittava jokaisesta mokasta, koska niiden kautta kehittyy. Ja eka viikko on heidän mukaansa muutenkin "vain verryttelyä", vaatimuksia kovennetaan kunhan pääsemme vauhtiin.

Hyödyllisiä taitoja

Kukapa ei haluaisi treenata muistia, oppia hahmottamaan ja muistamaan isoja kokonaisuuksia pienin yksityiskohdin, hioa esiintymistaitojaan ja oppia puhumaan hillitysti ja hallitusti ja samalla mielenkiintoisesti. Me saamme opiskella mm. näitä asioita nyt 9 kuukauden ajan. Kuten eräs kouluttaja totesi, olemme nyt kaikki siunatussa tilassa ja yhdeksän kuukauden jälkeen nähdään mitä siitä syntyy. Kouluttajat ovat hyviä persoonia, ja heidän mielestään olemme mainio ryhmä. Monella on takanaan tuoreita tulkkausopintoja, ja sen huomaa. Olemme kuulemma eka vuosikurssi (järjestyksessä nro 11), joka siirtyy vieraskielisiin harjoituksiin ekalla viikolla. Huomenna alamme muistiharjoitukset B-kielestä A-kieleen, minulla se tarkoittaa puheen pitoa ruotsiksi ja tulkkausta suomeen. Meistä vain kolmella on yksi kielistä ruotsi, joten opetusryhmäni on välillä pieni. Varmaan kuitenkin sitäkin tehokkaampi.
Täällä asuva hyvä ystäväni kutsui minut tänään syömään, todella mukavaa! Sain upean aterian hyvän viinin kera. Nyt on vähän orpo olo, kaipaan omia ympyröitäni ja läheisiäni. Onneksi on skype ja mese... ja muutama kotitehtävä huomiseksi.

En nähnyt edes unia

Olen löytänyt huippukämpän - mittaan sitä yöunen laadulla. Nukahdin kuin tukki iltakymmeneltä ja heräsin kai kerran koko yön aikana. Olen keskellä Turkua, eikä huoneeseen kuulu autojen melua tai muiden asukkaiden ääniä. Johtuu tietenkin siitä että huone on sisäpihalla, ja että vuokraisäntä on luostari, tänne valikoituu automaattisesti hiljaisia asukkaita. Hyvin nukutulla yöunella pystyy tekemään ihmeitä. Ja mukavaa on sekin että koululle on vajaan puolen tunnin kävelymatka, saan kaipaamaani arkiliikuntaa.

Eka päivä takana

Saavuin Turkuun jo lauantaina, sain privaattikyydin kun piti saada mukaan aika paljon tavaraa. Eilen asetuin sitten taloksi kämpille, ja eka ilta meni ilman nettiyhteyksiä (miten sitä onkaan avuton!). Tänään hain mokkulan ja pääsin taas ihmisten ilmoille. Eka koulupäivä oli tutustumista, opiskelijat ja kouluttajat esittäytyivät. Olen tietenkin opiskelijoiden seniori, mutta senhän nyt osasinkin arvata. Eikä se haittaa yhtään, uskon että työkokemus voi korvata osan opiskelurutiinista, joka on muilla varmasti minua paremmin hallussaan. Kouluttajat ovat ammattiin kouluttautuneita ja työkokemusta hankkineita konferenssitulkkeja, tuntuvat pelaavan hyvin yhteen. Tuntuu hyvältä kun saa panna itsensä likoon, tässä iässä sitä uskaltaa panostaa ilman nuoruuden epävarmuutta.
Huomiseksi on pari harjoitusta, teen ne illemmalla. Nyt pitää tarttua työnsyrjään, suunnitelmani puhtaasta pöydästä tällä viikolla meni tietenkin mönkään. C'est la Vie!

13. päivä ja perjantai

Tästä päivästä tulee kiireinen. Sain juuri viimeiset työt lähtemään, ja yritän pitää pöydän puhtaana ainakin ensi viikon jotta pääsen opinnoissa kunnolla alkuun. Luvut tiimikollegoille ovat asia erikseen, niitä pitää tehdä sen mitä ehtii, mutta sehän sujuu iltaisin. Seuraavaksi pistän imurin töihin ja teen kevyen viikkosiivouksen, sitten pitääkin jo kiiruhtaa kauppaan. Iltapäivällä alan haalia kamoja kasaan. Olen Turussa 4 yötä viikossa, joten tarvitsen mukaan kaikenlaista tilpehööriä. Ja sopivan määrän vaatteita, nyt en voi kuljettaa koko garderoobia, niin kuin yleensä teen kun liikun omalla autolla. Aion kulkea kollektiivisesti (ja ympäristöystävällisesti) linjureilla, voin käyttää ajan vaikka lukemiseen tai nukkumiseen. Tai työntekoon.
Tuntuu tosi mukavalta kun H-hetki on käsillä, odotan opiskelulta paljon, silti en osaa kuvitella millaista se tulee olemaan. Ylioppilaslakin jälkeen oli pakko hakeutua jonnekin lukemaan, tein se ilman sen suurempaa innostusta. Mutta nyt olen ihan täpinässä, motivaatio on aivan eri luokkaa. Tämän soisi kaikille työhönsä hieman kyllästyneille aikuisille!
Päivä päättyy lukiolaisten tanssiaisiin, on varmaan upeaa nähdä nuoret juhla-asuissaan, voi tulla tippa silmään...

Penkkarit

Tänään oli abien päivä, huomenna kakkosten. Ruotsinlaivat ovat tällä hetkellä pullollaan juhlivaa nuorisoa, toivottavasti kaikki sujuu ilman suurempia haavereita. Nykyajan nuoret tuntuvat kuitenkin olevan vanhempiaan fiksumpia, eräs opettajakin ihaili tänään että ovat niin fiksua porukkaa, ja kuulemma paranevat vuosi vuodelta. Olen sen huomannut kotonakin, käyttäytyvät usein paremmin kuin minä äitinä oletan, ja minun oletukseni perustuvat omaan käyttäytymiseeni tuossa iässä... Huomenna pääsen ihailemaan vanhojen tanssiaisia, ja pääsen jopa pyörähtämään lattialle kun nuoret hakevat vanhempiaan. Ja vuoden päästä taas. On kiva olla kahden upean nuorukaisen äiti.

Läksytkin pitää tehdä

Enää kaksi arkipäivää kotona ennen Turkuun lähtöä. Tuhat asiaa tekemättä. Esimerkiksi läksyt. Ekan päivän tehtävä eli esittäytyminen on hanskassa, olen tehnyt kollaasin omasta tiestäni tulkkikoulutukseen akvarellipaperille, mutta toisen päivän tehtävä on miettimättä. Pitää kertoa jostakin kuvasta/esitteestä ja esineestä työkielillä, aikaa kaksi minuuttia ja runko ranskalaisin viivoin. Siis simppeliä! Mutta kun en keksi minkä esineen veisin mukanani. Jotain pientä, ehkä korkkiruuvin tai teesihdin, jotain mistä on kämpillä hyötyä. Tai korun, se kulkee kaulassa. Kuva oli helppo valita, kerron tiimistäni esitteemme avulla, siitä on kiva kertoa. Ja teen sen ruotsiksi. Esineestä aion kertoa englanniksi, vaikka se sujuukin hieman kankeammin. Mutta härkää sarvista! Uskon että saan paiskia todella töitä englannin kanssa, kirjallisen ymmärtäminen on kaukana kuullunymmärtämisestä. Miten mahtavalta mahtaakaan tuntua kun se alkaa sujua!

Potkua kuorosta

Löysin 6 vuotta sitten itsessäni ihan uuden puolen, aloin laulaa kuorossa. Siihen mennessä olin aina ihallut kateellisena kun kuorolaisilla tuntui olevan niin hauskaa, voi kunpa minäkin osaisin... En kuitenkaan koskaan päässyt tarpeeksi korkealle edes laulaessani joululauluja. Juuri mieskuorossa aloittanut naapurini valisti minua ettei kaikkien naisten tarvitse olla sopraanoita, alttojakin tarvitaan. Ja minä uskaltauduin kokeilemaan. Enkä ole päivääkään katunut, se on mahdottoman hauskaa. Työpäivän päätteeksi ei aina jaksaisi vääntäytyä harkkoihin, mutta kotiin palattua sitä on täynnä energiaa ja elämäniloa, naiskuorossa nauretaan melkein yhtä paljon kuin lauletaan. Olen päässyt tutustumaan ihmisiin, joita en muuten olisi juurikaan tavannut, vaikka pikkukaupungissa asunkin. Kuoro on myös osaltaan auttanut minua pysymään ammatissani, olen saanut sitä kautta niitä sosiaalisia kontakteja joita muilla on työpaikoillaan. Tämän illan harkat olivat vähän haikeat, pidimme niiden päätteeksi vuosikokouksen ja jätin puheenjohtajan tehtävät neljän vuoden jälkeen, en aio opiskelun ohella hoitaa minkäänlaisia luottamustehtäviä. Tai ylipäänsä harrastaa mitään säännöllistä, korkeintaan lenkkeilyä. Onneksi tilalleni löytyi hyvä jatkaja, hänkin yksityisyrittäjä ja vieläpä kääntäjä! Palaan kuoroon vuoden päästä tavallisena rivijäsenenä, vaihteeksi oikein mukavaa.

Kääntäjän työstä

Ihan tavallinen maanantaipäivä. Aamulla en tiennyt, ehtisikö tehdä rästihommat päivän aikana. Perjantaina oli vielä hyvä aikomus kiriä vähän viikonlopulla mutta se pääsi taas unohtumaan, tuli muuta ohjelmaa. Ainakin tähän asti on kuitenkin ollut ihan mukavasti työrauhaa. Toisinaan kaikki menee päälaelleen heti aamusta kun joku asiakas huomaa unohtaneensa lähettää tekstit viime viikolla käännettäväksi - silloin päivävuoroa jatketaan iltavuorolla. Jotkut varmaan vielä yövuorollakin, mutta minä kypsyn viimeistään iltakymmeneltä. Sen sijaan saatan nousta viideltä. Sitä saa kummasti aikaiseksi ennen kuin muut tulevat koneilleen.
Työ on useimmiten puurtamista, valmista on saatava aina vähän liian tiukalla aikataululla. Freelanserin toimeksiannot ovat kuitenkin vaihtelevia, saman päivän aikana työn alla voi olla ruokaohjeita, hankekuvauksia, lelukuvastoja... ihan mitä vain. Yksinäistähän tämä on, mutta onneksi voi skypettää kollegoiden kanssa, ilman omaa tiimiäni en olisi varmaankaan jaksanut tehdä tätä vuodesta -94. Tiimissä on lisäkseni kaksi hyvää ystävää, istumme satojen kilometrien päässä toisistamme mutta pidämme tiiviisti yhteyttä. Käännämme kaikki samantyyppisiä tekstejä, jaamme toimeksiantoja ja muokkaamme toistemme käännöksiä. He ovat työelämäni suola! Tapaamme muutaman kerran vuodessa, ja silloin keskitymme työnteon sijaan hauskanpitoon, viimeksi nautiskelimme elämästä Yasuragin kylpylässä Tukholmassa. Sosiaaliset kontaktit ovat erittäin tärkeitä, ja se onkin yksi syy siihen, miksi hakeuduin tulkkikoulutukseen. Kääntäjän työssä tapaa liian vähän ihmisiä, toivon jatkossa voivani "maustaa" sitä tulkkauskeikoilla.

Kohta koulunpenkille

Viikon päästä se alkaa, 9 kuukauden koulutusputki, jossa tästä kielenkääntäjästä leivotaan konferenssitulkki. Sitä ennen on vielä toimitettava muutamia töitä ja hoidettava erinäisiä asioita. En saa pöytää ihan puhtaaksi ennen lähtöä, eikä se ole tarkoituskaan. Yritän ehtiä tekemään opintojen ohella myös hieman töitä, edes muutaman tunnin illassa. Muuten voin joutua pyörittelemään peukaloita valmistuttuani, tulkin keikkoja ei varmaankaan tule kovin tiheään ainakaan aluksi. Asiakkaiden "hengissä pitäminen" voi tosin olla vaikeaa, he ovat tottuneet saamaan palvelua heti ja paljon, ja menevät kernaasti muille jotka pystyvät toimittamaan nopeammin. Mutta olen päättänyt ottaa sen riskin, motivaatio opiskeluun on todella vahva. Jospa tulkkaus olisi se juttu, jota olen hakenut monen vuoden ajan piristämään aika yksinäistä kääntäjäntyötä. Otan siitä nyt selvää.