Tästä päivästä tulee kiireinen. Sain juuri viimeiset työt lähtemään, ja yritän pitää pöydän puhtaana ainakin ensi viikon jotta pääsen opinnoissa kunnolla alkuun. Luvut tiimikollegoille ovat asia erikseen, niitä pitää tehdä sen mitä ehtii, mutta sehän sujuu iltaisin. Seuraavaksi pistän imurin töihin ja teen kevyen viikkosiivouksen, sitten pitääkin jo kiiruhtaa kauppaan. Iltapäivällä alan haalia kamoja kasaan. Olen Turussa 4 yötä viikossa, joten tarvitsen mukaan kaikenlaista tilpehööriä. Ja sopivan määrän vaatteita, nyt en voi kuljettaa koko garderoobia, niin kuin yleensä teen kun liikun omalla autolla. Aion kulkea kollektiivisesti (ja ympäristöystävällisesti) linjureilla, voin käyttää ajan vaikka lukemiseen tai nukkumiseen. Tai työntekoon.
Tuntuu tosi mukavalta kun H-hetki on käsillä, odotan opiskelulta paljon, silti en osaa kuvitella millaista se tulee olemaan. Ylioppilaslakin jälkeen oli pakko hakeutua jonnekin lukemaan, tein se ilman sen suurempaa innostusta. Mutta nyt olen ihan täpinässä, motivaatio on aivan eri luokkaa. Tämän soisi kaikille työhönsä hieman kyllästyneille aikuisille!
Päivä päättyy lukiolaisten tanssiaisiin, on varmaan upeaa nähdä nuoret juhla-asuissaan, voi tulla tippa silmään...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti