tiistai 24. helmikuuta 2009
Iltajumppaa
Lähtihän se taas käyntiin, oikeastaan jo eilen illalla bussissa matkalla turkuun. Luin vähän teoriaa ja tein tämän päivän tehtävän, ja selvisin mielestäni päivästä ihan kunnialla. Muistin treenaaminen on edelleenkin minulle isoin pala, välillä tuntuu etteivät yksityiskohdat jää millään päähän. Sitä jotenkin luo itselleen peikon, jänistää sitä ettei ehkä muista eikä pysty sitten jännitykseltä keskittymään. Onneksi ohjaajan mukaan ihan tavallista ja pois treenattavissa, eli toivoa on. Ja muilla oli samoja ongelmia. Tänään yritimme fokusoida myös esiintymiseen, siihen millaisen roolin tulkin tulee tilanteessa ottaa. Oli yllättävän monimutkaista esim. kohdistaa katse oikeaan suuntaan samalla kun yrität rakentaa loogista tulketta. Kestää varmasti aikansa ennen kuin kaikki palat alkavat pysyä koossa. Pitää tehdä illalla kehon keskiviivan ylittäviä harjoituksia (tyyliin vasen kyynärpää oikeanpuoleiseen polveen jne.), niillä treenataan muistia ja keskittymiskykyä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti