Potkua kuorosta

Löysin 6 vuotta sitten itsessäni ihan uuden puolen, aloin laulaa kuorossa. Siihen mennessä olin aina ihallut kateellisena kun kuorolaisilla tuntui olevan niin hauskaa, voi kunpa minäkin osaisin... En kuitenkaan koskaan päässyt tarpeeksi korkealle edes laulaessani joululauluja. Juuri mieskuorossa aloittanut naapurini valisti minua ettei kaikkien naisten tarvitse olla sopraanoita, alttojakin tarvitaan. Ja minä uskaltauduin kokeilemaan. Enkä ole päivääkään katunut, se on mahdottoman hauskaa. Työpäivän päätteeksi ei aina jaksaisi vääntäytyä harkkoihin, mutta kotiin palattua sitä on täynnä energiaa ja elämäniloa, naiskuorossa nauretaan melkein yhtä paljon kuin lauletaan. Olen päässyt tutustumaan ihmisiin, joita en muuten olisi juurikaan tavannut, vaikka pikkukaupungissa asunkin. Kuoro on myös osaltaan auttanut minua pysymään ammatissani, olen saanut sitä kautta niitä sosiaalisia kontakteja joita muilla on työpaikoillaan. Tämän illan harkat olivat vähän haikeat, pidimme niiden päätteeksi vuosikokouksen ja jätin puheenjohtajan tehtävät neljän vuoden jälkeen, en aio opiskelun ohella hoitaa minkäänlaisia luottamustehtäviä. Tai ylipäänsä harrastaa mitään säännöllistä, korkeintaan lenkkeilyä. Onneksi tilalleni löytyi hyvä jatkaja, hänkin yksityisyrittäjä ja vieläpä kääntäjä! Palaan kuoroon vuoden päästä tavallisena rivijäsenenä, vaihteeksi oikein mukavaa.