perjantai 30. lokakuuta 2009

Kotikoneelta

Viimeinen valtiopäivillä vietetty päivä eli eilinen oli oikeastaan kaikkein mukavin. Ensimmäinen tunti oli ministereiden kyselytunti, ja silloin he puhuivat vapaasti ihan mukavaan tahtiin. Viikko oli kaiken kaikkiaan mainio tilaisuus päästä harjoittelemaan ihan oikean toiminnan keskipisteeseen.
Olen ammattilaisia kuuntelemalla oppinut mm. seuraavat asiat:
Tulkki saa paljon virheitä anteeksi, jos ääni on miellyttävä ja rauhallinen. Loistavatkin sanakäänteet jäävät huomiotta, jos ääni särähtää korvaan tai kuulostaa hermostuneelta. Kuulijaa häiritsee, jos tulkki kuulostaa hätääntyneeltä, mutta jos ääni on miellyttävä ja tahti rauhallinen, pienet asia- ja muotovirheet menevät ohi korvien.
Valmistautuminen on toinen ratkaiseva tekijä. Myös kokenut tulkki saattaa kuulostaa todella ontuvalta, jos läksyt ovat jääneet tekemättä. Havaitsin tämän eräässä aikaisemmassa tilanteessa, kun eräs vankka ammattilainen joutui yllättäen tulkkaustilanteeseen toisen sairastuttua. Hän ei tietenkään ollut valmistautunut, ja silloin hätäisestä äänestä kuulsi läpi hermostuneisuus ja "tietämättömyys". Ihan inhimillistä tietenkin.
Pohjoismaiden neuvosto tarjoaa vakitulkeille ihanteelliset puitteet, asioita käsitellään kokouksesta toiseen ja kokousmenettelyt ovat aina samat. Tällöin tulkki saa mahdollisuuden kehittää ilmaisutaitoaan, kun asiat ovat jo tuttuja ja hanskassa. Siinä minulle seuraava tavoite loppukokeen jälkeen: norja ja tanska kehiin ja neuvoston friikkulistalle.

Ei kommentteja: