Eilinen meni Lions-valmisteluissa tilaisuuden päätulkin johdolla, hän on siis yksi opettajistamme. Oli ihan sellainen fiilis että tässä valmistellaan oikeaa keikkaa, ja sellainenhan se onkin kun meillä on ihka oikeat kuulijat, olkoonkin että harjoittelemme. Teimme aiheesta pieniä esityksiä ja tulkkausharjoituksia, ja puhuimme paljon käytännön tilanteesta sekä myös tarjouspyyntö- ja tarjousvaiheesta. Todella mielenkiintoista. Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki opelle.
Ikävää on kuitenkin se että meillä riehuu vatsatauti, eilen kaksi ilmoittautui sairaaksi ja tänään kolmas tunsi olonsa heikoksi. Toivottavasti sairastin pöpön jo viime viikolla hyvin kevyenä versiona. Olisi tosi kurjaa jos näin hieno harjoittelutilaisuus menisi monelta sivu suun emmekä pystyisi hoitamaan kaikkia meille suunniteltuja sessioita.
Viikko on logistisesti aika hurja, nukun seuraavat kaksi yötä eri hotelleissa, viikon sisään eri punkkia kertyy nyt jopa viisi, privaatit mukaalukien.
Lähden kohta tapaamaan Hanasaaren tilaisuuden päätulkkia, hän tulee tsekkaamaan miten olemme valmistautuneet. Minulla se on tähän mennessä vielä pelkkää printtailua ja lukemista, tässä on vähän jakomielitautinen olo kun pitää keskittyä moneen asiaan yhtä aikaa. Onneksi siihen on kääntäjän ammatissa jo tottunut.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti