maanantai 14. syyskuuta 2009

Look kuntoon

Olen nyt viettänyt erinäisiä tunteja tutustumalla Lionsien toimintaan, taas avautui uusi maailma. Leijonat järjestävät Europa Forum -kokouksensa Tampereella tämän viikon torstaina ja perjantaina, ja yksi touhukkaista opettajistamme on hommannut meille siellä runsaasti harjoitusta tositilanteissa. Virallisesta osuudesta huolehtivat tietenkin ammattitulkit, mutta pääsemme seuraamaan heidän työskentelyään läheltä ja tulkkaamaan kannettavilla laitteilla seminaareissa, joihin ei muuten olisi otettu tulkkausta. Tosin torstaiaamuna me tulkkaamme suomesta ruotsiin ihan tositilanteessa kuvernöörien kokouksessa, pitäkää peukkuja että se sujuu...
Valmistautuminen on aika epäkiitollista puuhaa, tulokset eivät juuri näy muuta kuin haparoivissa sanalistoissa, jotka eivät minulta ainakaan synny kovin tehokkaasti. Luen ja alleviivailen mieluummin. Foorumin sivulla surffatessa sain myös käsityksen tilaisuuden virallisuudesta, osanottajat ovat siellä takuulla puku/jakkupuku päällä. Nyt en voi pukeutua farkkuhameeseen, pitää kaivella kaapista vähän toisenmoisia helmoja. Tulee mieleen ajat 90-luvun alussa, jolloin harrastin toimistopukeutumista. Uudet sukkahousut joka päivä (ne meni aina rikki) ja siisti jakku ja hame, ja mielellään kauniit korkkarit. Kääntäjän työssä tuosta on vieraantunut ihan kokonaan. Aamutakki päällä en sentään ole työpöydän ääreen raahautunut, mutta verkkareissa kylläkin. Se on ollut vapauttavaa ja ihan ok, mutta varmasti piristää jatkossa kun saa välillä "pukeutua keikalle". Jahka tässä valmistun ja palaan työelämään, tuntuu että sinne on vielä matkaa.

Ei kommentteja: