maanantai 27. huhtikuuta 2009

Saan laiskotellakin

Maanantai on tällä kertaa poikkeuksellisesti koulupäivä, itseopiskelupäivä siirtyi vapunaattoon. Flunssa on vain vienyt voimat, ei oikein virta riitä. Pystyn kuitenkin seuraamaan opetusta ja olen tehnyt muutaman kohtalaisen tulkkauksenkin. Ohjaajana on tänään mm. EU-komission SCIC-osastolla toimiva tulkki, ihan pirteä ja fiksu nainen, antaa hyviä vinkkejä.
Olo on vain niin surkea. En jaksa tehdä mitään rakentavaa, taidan katsoa tänään Sex and the city -leffan, latasin sen kiintolevylle hätävaraksi jos luostarimiljöö alkaa ottaa päähän. Flunssa on vähintään yhtä hyvä syy heittäytyä laiskaksi.
Jaksoin sentään istua kampaajantuolissa puolitoista tuntia. Kahta eri väriä ja viittä eri tököttiä, ja tulos melkein samanlainen kuin aamulla. Mutta itsepähän varasin ajan ja sanoin ettei leikata pituudesta, haluan kasvattaa kynityn mallin pois.

Ei kommentteja: