perjantai 21. elokuuta 2009

Perjantaiaamuna

Viikko on ollut todella antoisa, ja rankka. Olemme tulkanneet kolme päivää suomesta ja perehtyneet moneen eri työhön ja talouteen liittyvään aihepiiriin. Eilen meillä oli pari "oikeaa" puhujaa Metalliliitosta, toinen hieman sekavampi ja vaikeampi ja toinen tulkin unelma. Suomi työkielenä -kurssin päätteeksi vietimme illan aivan upeassa Rauhalassa, joka on yliopiston henkilöstön virkistäytymispaikka meren rannalla Hirvensalossa. Yliopisto on saanut sen aikoinaan lahjoituksena, lämmin ajatus sille huvilanomistajalle, joka teki näin jalon teon. Pienestä flunssanpoikasesta huolimatta kävin saunassa ja kaksi kertaa meressä, sitä ei vain voi vastustaa.
Olen tosi iloinen palautteesta, jota sain kolmipäiväisen kurssin ruotsin ryhmän vetäjältä. Hänen mielestään pystyn hyvin aloittamaan keikat heti myös ruotsiin päin kun valmistun. Hän tuntee alueemme markkinat koska asuu Vaasassa ja tekee itsekin tulkkauksia, ja on myös työllistymisen kannalta erinomainen kontakti. Tähän mennessä olen pyrkinyt työelämässä hiomaan vain suomen kielen taitoani, nyt uutena tavoitteena on ruotsin kielen kehittäminen melkein natiivin tasolle, se merkitsee harjoittelun lisäksi myös kursseja ja koulutusta - kivaa!
Tänään edessä on monikielinen konferenssipäivä, saamme "yllätyspuhujan" Päijät-Hämeen liitosta, paras tutustua heidän verkkosivuihinsa aamukahvin ohella.

Ei kommentteja: