maanantai 24. elokuuta 2009
Jos aikaa jää, niin pesen ikkunat...
Lähden tällä viikolla poikkeuksellisesti vasta tiistaina eli huomenna. Menetän yhden talousaiheisen koulupäivän, mikä on tietenkin ikävää, mutta onneksi puheet videoidaan ja niitä voi harjoitella myöhemmin omin päin. Sen sijaan menen huomenna tulkkaamaan kaupungin profilointiryhmän kokoukseen, jossa turkulainen suunnittelutoimisto kertoo paikan markkinointiin liittyvistä ajatuksistaan. He puhuvat vain suomea joten tarjouduin tekemään harjoituskeikan ilman minkäänlaista korvausta. Samalla saan tutustua kaupungin simultaanitulkkauslaitteistoon ja ihmiset saavat haaviinsa, että kohta meillä on täällä oma konferenssitulkki - inte så illa. Tilaisuuden alussa ilmoitetaan selkeästi, että tulkkaus tehdään vain harjoituskeikkana, ja että se poikkeaa todellisesta tilanteesta mm. siinä, että tulkkeja on vain yksi. Työelämässä tätä hommaa tehdään aina pareittain. Illalla alkaa takuulla jännittää, vielä en ole ehtinyt hermoilla. Pitää tehdä hiukan töitä, ja valmistella keskiviikon puhetta. Viikon teema on Kansainväliset järjestöt, ja valitsin Punaisen ristin, esittelen sen ruotsiksi. Kirjoitetun puheen lisäksi muille kuulijoille pitää tuottaa suomenkielinen infomateriaali kyseisestä järjestöstä. Viikon päätteeksi meillä on sitten kaikilla tuhti tietopaketti 9 järjestöstä. Perjantaina tutustumme joukolla eduskuntaan ja käymme Hanasaaressa järjestetävässä YK-seminaarissa. Saamme tehdä mykkäkoppiharjoittelua, kun mm. Halonen ja Stubb puhuvat englanniksi suojeluvastuusta. Jännää. Mutta nyt seuraavaksi hammashygienistin tuoliin...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti