Dittan o dattan

Harjoitukset ovat olleet parin viime päivän ajan ihan ok, helteestä huolimatta. Olemme tehneet SCIC-ihmisen avulla hieman erilaisia juttuja, mm. minimalistista tulkkausta ja nopeutettuja puheita. Hänellä on asioihin työssä pitkään toimineen virkamiestulkin ote ja paljon hyviä vinkkejä. Ja hän todella tahtoo tutustua taitoihimme ja auttaa meitä eteenpäin, varmaankin hän on sitten raadissa mukana kun Brysselissä järjestetään tammikuussa meille suomitulkeille kokeet. Ajattelin käydä kokeilemassa, vaikka en Brysseliin havittelekaan. Sinne pitäisi muuttaa jos mielii keikkoja, Suomessa asuvien friikkujen matkakustannukset käyvät liian kalliiksi. Mutta komissio tekee myös työmatkoja Suomeen ja tällöin tilanne on päinvastainen. Monet kuitenkin pomppaavat niistä kokeista, joten aion käydä siellä hyvin pienin odotuksin.
Olen havainnut, että alivuokralaisen elämä voi olla sangen värikästä. Myöhään sunnuntai-iltana heräsin ovikellon kovaan rämpytykseen. Kuuntelin sitä sydän kurkussa ja adrenaliini suonissa kohisten jonkin aikaa, ja kun en avannut ovea, luultavasti vähän maistissa olleet vierailijat istahtivat puoleksi tunniksi rappuun odottamaan hakemaansa henkilöä, kuka tämä sitten lieneekään. Luultavasti edellinen alivuokralainen. Ihmeellistä vain, jos joku yrittää puoleltaöin kylään soittamatta henkilölle ensin. Lopulta he luovuttivat ja laskeutuivat alakertaan, huokaisin helpotuksesta kun kuulin alaoven käyvän. Toivottavasti tapaus ei toistu, ainakaan öiseen aikaan.
Muuten täällä on hiljaista, joskus kuuluu askelten töminää jostain huoneistosta mutta yleensä ei mitään. Onneksi netin kautta voi seurata radiota ja tv:tä, lukiessakin on kiva jos on taustaääntä. Yritän paraikaa tutustua Twitteriin, uuteen pikaviestifoorumiin, joka on valloittanut maailman nopsaan tahtiin. Ei näissä uusissa ilmiöissä pysy millään kärryillä...