maanantai 31. elokuuta 2009
Väärä sävellaji
Tulin tänään aamusta, harjoittelin iltapäivällä muutaman tunnin yliopistolla. Nyt on puhti poissa, melkeinpä tympii. Sitä en ole montaa kertaa tuntenut näiden kuukausien aikana, mutta nyt tuntuu kuin ei jaksaisi innostua mistään. Johtuu ehkä siitä että yritin muutama tunti sitten harjoitella simua täällä kotona, ja meni aivan pipariksi. Väsyneenä ei kannata edes yrittää. Lisäksi alakerran kämpässä rempataan, ja seinät ja lattiat ovat ilmeisesti kuin paperia. Rauhalliset hiljaiset illat voivat loppua kuin seinään kun asukkaat saavat rempan tehtyä ja muuttavat huoneistoon, sieltä kuuluu välillä kitaransoittoa ja laulua, melkein kuulen laulun sanat. Sitä se on kerrostaloasuminen, onneksi itselläni on talo. Vaikka tällä hetkellä en juuri ehdikään sitä hoitaa, joululta kuitenkin alkanee taas "normaali" elämä (jos sellaista nyt onkaan). Mutta nyt on paras mennä petiin ennen kuin menee liian mollivoittoiseksi.
lauantai 29. elokuuta 2009
Vapaapäivä
Helsinkipäivä oli ihan mielenkiintoinen. Kierros eduskunnassa jäi vähän suppeaksi, emme päässeet näkemään kuin isoimman edustussalin ja täysistuntosalin, mutta olihan sekin jotain. Oli tosin vähän hassua tulkata kolmea kieltä puhuvaa opasta, teimme siis kuiskaustulkkausta.
Oli myös kivä päästä käymään Hanasaaren kulttuurikeskuksessa, hieno paikka. Oli aika hulppeata nähdä oma nimensä osanottajaluettelossa valtionjohdon ja diplomaattien seassa. Meidät otettiin vastaan tosi ystävällisesti ja saimme käyttää koppeja ihan omaan harjoitteluumme. Se sujui aika vaihtelevasti, Stubbia tulkatessa oli ihan kivaa ja rouva presidentin puheesta ei tahtonut saada mitään selvää. Erittäin hyödyllisiä harjoituksia kuitenkin, näki oikein selvästi että tässä ollaan vasta puolivälissä. Minun on nyt harjoiteltava erityisesti enkkupuheita, mistähän repisi sen ajan. Tänään en aio tehdä mitään opintojen tai töiden eteen, lähden kohta viemään nuorimmaista mökille ja moikkaamaan äitiä samalla.

torstai 27. elokuuta 2009
R2P
Hurja viikko. Olemme tahkoneet kansainvälisiä järjestöjä putkeen, toisaalta hirmu hyödyllistä, toisaalta sääli että menee hyvät harjoitukset liian vähällä valmistelulla. Kun aika ei kertakaikkiaan riitä. En edelleenkään jaksa istua yömyöhälle, minun on mentävä petiin ennen yhtätoista, muuten tästä ei tule mitään. Nousen kuudelta ja jatkan valmisteluja aamuisin. Ai että olenko lenkkeillyt, en todellakaan muutamaan viikkoon. Jatkan taas kunhan tämä kaaos tasaantuu. Huomenna osallistumme YK-seminaariin Hanasaaressa. Todella mielenkiintoinen aihe, suojeluvastuu eli R2P. Sitä soveltamalla maailmassa ehkä voitaisiin estää kansanmurhat. Näihin järjestöihin tutustuessa on käynyt mielessä, miten sitä olisi nuorempana voinut hakeutua todella jännittäviin ja tärkeisiin töihin, jos olisi ollut tarpeeksi sisäistä paloa ja motivaatiota. Mutta eipä käynyt edes mielessä.
tiistai 25. elokuuta 2009
Harjavallasta
Eka keikka takana. Tosin palkaton harjoitussellainen, mutta olen kuitenkin tulkannut noin 10 kuulijalle paikkamarkkinointiin liittyvää strategiaa. Loput 30 ymmärsivät ilman tulkkausta. Oli ihan hyvä kokemus. Tulkkaus meni ok, toki kuulin tekeväni joitakin mokia ja jäin joskus miettimään jotain ilmaisua liian kauan, mutta yleisesti ottaen olen tyytyväinen. En olisi vielä muutama viikko sitten uskonut että uskallan kiivetä BioDuxin koppiin, mutta niinpä vain uskalsin. Rima on nyt ylitetty ainakin kotinurkilla. Sain paljon hyvää palautetta ja kannustavia kommentteja, uskonpa, että voin olla tulkkeja etsittäessa yksi ehdokkaista. Tein kaksi tunnin rupeamaa (välissä tauko), mikä on tietenkin ihan työehtojen vastaista, kuulijoille kuitenkin kerrottiin aluksi että tämä on harjoitus, tulkki pitää tarvitessaan taukoa. En kuitenkaan pitänyt vaan sinnittelin, ja kyllä se meni kun pinnisti. Kurkku on nyt tosin vähän arka ja väsymys valtaisa. Lepään kuitenkin vasta kämpillä, luultavasti kaadun sänkyyn bussimatkan jälkeen. Nyt koostan puhettani, materiaali alkaa olla kasassa, hion sen huomenna koulun jälkeen. Huomiset harjoitukset alkavat YK:n ruotsinkielisellä esittelyllä, minä olen toinen ruotsia tekevistä releistä, joten pitää tarkistaa termit aamulla.
maanantai 24. elokuuta 2009
Jos aikaa jää, niin pesen ikkunat...
Lähden tällä viikolla poikkeuksellisesti vasta tiistaina eli huomenna. Menetän yhden talousaiheisen koulupäivän, mikä on tietenkin ikävää, mutta onneksi puheet videoidaan ja niitä voi harjoitella myöhemmin omin päin. Sen sijaan menen huomenna tulkkaamaan kaupungin profilointiryhmän kokoukseen, jossa turkulainen suunnittelutoimisto kertoo paikan markkinointiin liittyvistä ajatuksistaan. He puhuvat vain suomea joten tarjouduin tekemään harjoituskeikan ilman minkäänlaista korvausta. Samalla saan tutustua kaupungin simultaanitulkkauslaitteistoon ja ihmiset saavat haaviinsa, että kohta meillä on täällä oma konferenssitulkki - inte så illa. Tilaisuuden alussa ilmoitetaan selkeästi, että tulkkaus tehdään vain harjoituskeikkana, ja että se poikkeaa todellisesta tilanteesta mm. siinä, että tulkkeja on vain yksi. Työelämässä tätä hommaa tehdään aina pareittain. Illalla alkaa takuulla jännittää, vielä en ole ehtinyt hermoilla. Pitää tehdä hiukan töitä, ja valmistella keskiviikon puhetta. Viikon teema on Kansainväliset järjestöt, ja valitsin Punaisen ristin, esittelen sen ruotsiksi. Kirjoitetun puheen lisäksi muille kuulijoille pitää tuottaa suomenkielinen infomateriaali kyseisestä järjestöstä. Viikon päätteeksi meillä on sitten kaikilla tuhti tietopaketti 9 järjestöstä. Perjantaina tutustumme joukolla eduskuntaan ja käymme Hanasaaressa järjestetävässä YK-seminaarissa. Saamme tehdä mykkäkoppiharjoittelua, kun mm. Halonen ja Stubb puhuvat englanniksi suojeluvastuusta. Jännää. Mutta nyt seuraavaksi hammashygienistin tuoliin...
perjantai 21. elokuuta 2009
Pää puhki
Päivä oli melkoista rumbaa, ohjaajat paljastivat iltapäivällä, että heidän tarkoituksenaan oli tänään ollut järjestää "monikielistä hässäkkää", ja se onnistui täysin. Istuimme pareittain kopeissa ja teimme parhaamme, sukelsimme täysin valmistelemattomina aluehallinnon syövereihin, eihän siitä mitään tahtonut tulla. Päijät-Hämeen kaveri pärjäsi hyvin, puhui kolmella eri kielellä ja vastasi tyhjentävästi ohjaajien esittämiin kysymyksiin. Simuloimme siis jonkinlaista konferenssia. Mutta nyt on nuha saamassa yliotteen ja on aika heittäytyä kotisohvalle.
Perjantaiaamuna
Viikko on ollut todella antoisa, ja rankka. Olemme tulkanneet kolme päivää suomesta ja perehtyneet moneen eri työhön ja talouteen liittyvään aihepiiriin. Eilen meillä oli pari "oikeaa" puhujaa Metalliliitosta, toinen hieman sekavampi ja vaikeampi ja toinen tulkin unelma. Suomi työkielenä -kurssin päätteeksi vietimme illan aivan upeassa Rauhalassa, joka on yliopiston henkilöstön virkistäytymispaikka meren rannalla Hirvensalossa. Yliopisto on saanut sen aikoinaan lahjoituksena, lämmin ajatus sille huvilanomistajalle, joka teki näin jalon teon. Pienestä flunssanpoikasesta huolimatta kävin saunassa ja kaksi kertaa meressä, sitä ei vain voi vastustaa.
Olen tosi iloinen palautteesta, jota sain kolmipäiväisen kurssin ruotsin ryhmän vetäjältä. Hänen mielestään pystyn hyvin aloittamaan keikat heti myös ruotsiin päin kun valmistun. Hän tuntee alueemme markkinat koska asuu Vaasassa ja tekee itsekin tulkkauksia, ja on myös työllistymisen kannalta erinomainen kontakti. Tähän mennessä olen pyrkinyt työelämässä hiomaan vain suomen kielen taitoani, nyt uutena tavoitteena on ruotsin kielen kehittäminen melkein natiivin tasolle, se merkitsee harjoittelun lisäksi myös kursseja ja koulutusta - kivaa!
Tänään edessä on monikielinen konferenssipäivä, saamme "yllätyspuhujan" Päijät-Hämeen liitosta, paras tutustua heidän verkkosivuihinsa aamukahvin ohella.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)