torstai 13. elokuuta 2009
Plääh
Päivän harjoitukset meni ihan penkin alle, niin ruotsista kuin englannistakin - täydellisestä aamusta huolimatta. Parhaiten meni itse asiassa suomesta ruotsiin, johtuu varmaan siitä että vähäinen taloustietämykseni on peräisin Ruotsin vuosilta sekä yhteistyöstä ruotsinkielisen kirjanpitäjän kanssa. Viikon aihe on siis ollut talous, ja edessä on ihan rannnaton räme kun pitää yrittää päästä ruotuun kolmella kieleellä. Huokaus. Saisipa huurteisen.
Ylös, ulos ja...
Kahdeksan tunnin yöunet tekee ihmeitä. Sen päälle kolmen vartin juoksulenkki Aurajoen varrella ja hidas aamiainen lehden ääressä. Päivän pitäisi mennä hyvin.
Olen päässyt treeneissä niskan päälle, ehdin juoksemaan tai treenaamaan nyt 3-4 kertaa viikossa, mikä tuntuu hyvältä, siitä saa niin paljon virtaa. Tietenkin jos töitä taas rapsahtaa niskaan niin ehtiminen voi olla vaikeaa, mutta nautin niin kauan kuin voin. Aamuiset hengitysharjoitukset tahtovat vain unohtua. Ulkona paistaa taas aurinko, jätän piskotikun naulakkoon. Itseopiskelun päivä sattuu tällä viikolla perjantaille, joten lähden kotiin iltapäivällä. Viikonlopulla tiedossa on mukavaa yhdessäoloa Helsingisä asuvan ystäväni, hänen siskonsa ja heidän kahden koiransa kanssa. Ja ehkä pyörähtelyä parketilla...

keskiviikko 12. elokuuta 2009
Haukotus
Mokomakin mokkula. Se ei kelpaa edes uutisten katsomiseen, pätkii koko ajan. Eikö 20 euron kk-maksulla pitäisi saada parempaa vastinetta? Minusta pitäisi.
Väsyttää, päivä oli melko intensiivistä harjoittelua, osa meni vähän persiilleen. Ohjaajana oli taas uusi tähti, sekä parlamentissa että kotimaan markkinoilla toimiva konferenssitulkki, oikein mukava ja rempseä henkilö. Sama jonka palautteen vuoksi sain Turun kirjamessuilla rohkeutta hakea tähän koulutukseen kokeiltuani simua ihan kylmiltään SKTL:n esittelykopissa. Kiitos siis hänelle, se on joskus pienestä kiinni.

tiistai 11. elokuuta 2009
Hupia
Päivä sujui improvisoinnin ja roolinoton merkeissä, eli pistimme itsemme likoon ja nauroimme paljon. Lisäksi kokeilimme ääniresurssejamme, en tiedä olenko koskaan käyttänyt sellaista volyymia kuin tänään - muut pitelivät korviaan. Puhuimme myös resonanssista ja äänen huollosta. Lopuksi siirryimme studiosta tulkkikoppeihin ja tarkkailimme jokaisen äänenkäyttöä. Päätin ottaa käyttöön joka-aamuiset hengitys- ja äänenavausharjoitukset. Raportoin myöhemmin pitääkö päätös.
maanantai 10. elokuuta 2009
Flow
Pari ekaa viikkoa ovat menneet tosi mukavasti. Viime viikon lopulla tuli ensimmäistä kertaa sellainen jees-tunne, nautin simusta ja tunsin että ikäänkuin surffasin laineilla seuratessani puhujaa. Ehkä tämä on merkki siitä fiiliksestä, josta ammatissa toimivat tulkit puhuvat kertoessaan työnsä hyvistä puolista. Huomisen päivän muokkaamme ääntä ja sen jälkeen perehdymme viikon teemaan eli kansantalouteen. Lisäksi pitää väsätä puhe, joita pidetään suomen tulkkien jatkokoulutuksessa ensi viikolla, aiheekseni otin työhyvinvoinnin. Olemme sekä puhujia että osallistumme harjoituksiin. Tärkeää verkostoitumista.
tiistai 4. elokuuta 2009
Dittan o dattan
Harjoitukset ovat olleet parin viime päivän ajan ihan ok, helteestä huolimatta. Olemme tehneet SCIC-ihmisen avulla hieman erilaisia juttuja, mm. minimalistista tulkkausta ja nopeutettuja puheita. Hänellä on asioihin työssä pitkään toimineen virkamiestulkin ote ja paljon hyviä vinkkejä. Ja hän todella tahtoo tutustua taitoihimme ja auttaa meitä eteenpäin, varmaankin hän on sitten raadissa mukana kun Brysselissä järjestetään tammikuussa meille suomitulkeille kokeet. Ajattelin käydä kokeilemassa, vaikka en Brysseliin havittelekaan. Sinne pitäisi muuttaa jos mielii keikkoja, Suomessa asuvien friikkujen matkakustannukset käyvät liian kalliiksi. Mutta komissio tekee myös työmatkoja Suomeen ja tällöin tilanne on päinvastainen. Monet kuitenkin pomppaavat niistä kokeista, joten aion käydä siellä hyvin pienin odotuksin.
Olen havainnut, että alivuokralaisen elämä voi olla sangen värikästä. Myöhään sunnuntai-iltana heräsin ovikellon kovaan rämpytykseen. Kuuntelin sitä sydän kurkussa ja adrenaliini suonissa kohisten jonkin aikaa, ja kun en avannut ovea, luultavasti vähän maistissa olleet vierailijat istahtivat puoleksi tunniksi rappuun odottamaan hakemaansa henkilöä, kuka tämä sitten lieneekään. Luultavasti edellinen alivuokralainen. Ihmeellistä vain, jos joku yrittää puoleltaöin kylään soittamatta henkilölle ensin. Lopulta he luovuttivat ja laskeutuivat alakertaan, huokaisin helpotuksesta kun kuulin alaoven käyvän. Toivottavasti tapaus ei toistu, ainakaan öiseen aikaan.
Muuten täällä on hiljaista, joskus kuuluu askelten töminää jostain huoneistosta mutta yleensä ei mitään. Onneksi netin kautta voi seurata radiota ja tv:tä, lukiessakin on kiva jos on taustaääntä. Yritän paraikaa tutustua Twitteriin, uuteen pikaviestifoorumiin, joka on valloittanut maailman nopsaan tahtiin. Ei näissä uusissa ilmiöissä pysy millään kärryillä...

sunnuntai 2. elokuuta 2009
Porista
Söimme perjantaina rapuja, ihana yllätys. Nuorista kaksi oli paikalla, loput olivat töissä ja lomareissulla. Lauantaina kävimme melomassa mökillä, oli kiva pääästä merelle edes kerran kesässä. Menemme ehkä toistekin jos säät suosivat, nyt on ihanat helteet. Paitsi bussissa, täällä vetää. Poikkeuksellisesti meillä on koulua tällä viikolla maanantaista torstaihin, viikonloppu jäi vähän lyhyeksi. Edessä on mielenkiintoinen viikko, mukana on kolmen päivän ajan SCIC-tulkki. Viikon aiheet ovat ilmastonmuutos, energia ja liiketalous. Valmistelin juuri puheen metaanijäästä, mielenkiintoinen aihe. Hallitusti hyödynnettynä hyvä energianlähde, mutta jos jää ilmastonmuutoksen myötä alkaa sulaa niin metaani saattaa aiheuttaa todellisen katastrofin, nopean sellaisen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)